Blog

Miten 1500-luvulla pukeuduttiin? ǀ What did people wear in the 16th century?

Mitään yhtenäistä renessanssimuotia ei oikeastaan ollut olemassakaan. Joka alueella oli omat tyylinsä, mutta ne vaikuttivat toisiinsa, ja omaan pukeutumiseen poimittiin piirteitä muilta. Puvun osat taas olivat jokseenkin samat kaikilla ja kaikkialla. Asu koostui alusvaatteista, puvusta, mahdollisesta päällyshameesta, päähineestä ja asusteista. Ulkona liikkumista varten puettiin päällysvaatteet. Asun osat ja leikkaus olivat joka yhteiskuntaluokassa likimain samat; ne … Continue reading Miten 1500-luvulla pukeuduttiin? ǀ What did people wear in the 16th century?

Murjaani kuningas Juhanan hovissa – Afrikkalaiset renessanssiajan Euroopassa ǀ A Morian in King John’s court – People of colour in Renaissance Europe

Afrikkalaisten historia Euroopassa liittyy vahvasti orjuuteen. Portugalilaiset toivat orjia Eurooppaan vuodesta 1444 lähtien, ja Pohjois-Amerikkaan ensimmäiset orjat vietiin vuonna 1619. Tämä vuosi merkitsee karkeaa rajaa suhtautumisessa rasismiin kahden eri ajanjakson ja kahden eri mantereen välillä. Rodun määritelmä oli 1500-luvulla erilainen kuin myöhemmin Amerikassa. Afrikkalaisia ei pidetty Euroopassa huonompina tai alempiarvoisina, vaan nähtiin tavallaan eksoottisina ”toisina”, … Continue reading Murjaani kuningas Juhanan hovissa – Afrikkalaiset renessanssiajan Euroopassa ǀ A Morian in King John’s court – People of colour in Renaissance Europe

Sol in Piscibus – astrologiaa 1500-luvulla ǀ Sol in Piscibus – Astrology in the 16th century

Mikael Agricolan Rucouskirian (1544) kalenteriosaan on merkitty pyhimysten ja muiden kirkollisten päivien lisäksi Auringon kulku vuoden mittaan eläinradan merkeissä. Eilen, helmikuun 9. päivä Aurinko siirtyi Kalojen flegmaattiseen merkkiin: Sol in piscibus. Astrologia tieteenä syntyi jo ennen ajanlaskun alkua ja eli renessanssiajalla kultakauttaan. Kuninkailla, ruhtinailla ja paaveilla oli omat astrologit, joita konsultoitiin ennen tärkeiden päätösten tekemistä … Continue reading Sol in Piscibus – astrologiaa 1500-luvulla ǀ Sol in Piscibus – Astrology in the 16th century

Keskiaika on Turun linnassa edelleen pimeä ǀ The Middle Ages remain dark in Turku Castle

Turun linna ja sen rakennushistoria ovat kiehtoneet minua kauemmin kuin sen ylhäiset asukkaat. Sen historiasta on kirjoitettu paljon, mutta edelleen puuttuu kattava esitys etenkin linnan keskiaikaisista vaiheista. Tiedetään, että linna perustettiin 1280-luvulla saarelle ja että sitä rakennettiin vaiheittain aina 1500-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, kunnes sen käyttötarkoitus muuttui vähitellen hallinnollisista tiloista varastoksi ja teollisuustiloiksi, kasarmiksi, vankilaksi ja … Continue reading Keskiaika on Turun linnassa edelleen pimeä ǀ The Middle Ages remain dark in Turku Castle

Asusteet tuontipellavasta, tiskirätit kotikutoisesta ǀ Accessories of imported linen, dishcloths of homemade

Eräässä Facebookin historianelävöitysryhmässä virinneen vaatetusmateriaalikeskustelun myötä intouduin itsekin tarkastelemaan lähemmin, miten Katariinan ja Juhanan vaatteissa oli käytetty pellavaa. Perusoletus on, että (keskiajalla) pellava oli ainoastaan alusvaatteissa käytetty materiaali, jonka ei ollut soveliasta näkyä ulospäin. Mutta miten oli 1500-luvulla Turun linnassa? Ulkomaista tuontia olevat pellava- ja puuvillakankaat tunnettiin Jagellojen hovissa, mutta niistä tehtiin enimmäkseen pöytäliinoja, lautasliinoja … Continue reading Asusteet tuontipellavasta, tiskirätit kotikutoisesta ǀ Accessories of imported linen, dishcloths of homemade

Juhana-herttuan puvun rekonstruktio ǀ Reconstruction of Duke John’s outfit

Vaihteeksi on ihan mukavaa miettiä muitakin asioita kuin prinsessamekkoja, joten päätin alkaa työstämään pukua Juhanalle. Koska miehen asuun kuuluu enemmän osasia kuin naisen pukuun, oli inventaarioluettelossa hieman enemmän kahlaamista. Pian sieltä kuitenkin alkoi hahmottua mahdollisesti yhteen kuuluvia vaatekappaleita, ja kokonaisuuksia muodostui useita. Puvun tulevan käyttäjän valinta esittämistäni vaihtoehdoista oli puku, jossa on mustat housut ja … Continue reading Juhana-herttuan puvun rekonstruktio ǀ Reconstruction of Duke John’s outfit

Katariinan kokeilevassa keittiössä: Puolalaista kukkoa keskiaikaisittain – Catherine’s Experimental Kitchen presents: Medieval Polish rooster dinner

Salvo- tai syöttökukko oli ruokapöydän kunkku koko keski- ja uuden ajan Euroopassa. Salvokukot olivat arvostettuja suuren kokonsa ja rasvaisen lihansa vuoksi, ja puolalaisen sanonnan mukaan ateria ilman sitä ei ollut hyvä ateria. Salvokukkoja syötiin jo keskiajalla, ja vielä vuodelta 1682 olevassa ensimmäisessä puolankielisessä keittokirjassa, Compendium ferculorumissa, se on suuressa roolissa. Keskiaikainen puolalainen ruoka saa tässä … Continue reading Katariinan kokeilevassa keittiössä: Puolalaista kukkoa keskiaikaisittain – Catherine’s Experimental Kitchen presents: Medieval Polish rooster dinner


Follow My Blog

Get new content delivered directly to your inbox.