Tukholman linnan arkistossa (Slottsarkivet) säilytetään toista väitöskirjatutkimukseni päälähteistä, vuonna 1563 kirjoitettua inventaarioluetteloa Katariina Jagellonican ja Juhana-herttuan takavarikoidusta omaisuudesta. Omaisuuden takavarikkoon johtaneista syistä kirjoitinkin aiemmin täällä.
Linnan arkisto on osa Ruotsin Kansallisarkistoa (Riksarkivet), ja se sijaitsee Tukholman linnan kellarissa. Linnassahan ei vanhempia rakennuskerrostumia ole oikein säilynyt, mutta arkiston tutkijasalissa voi nähdä sen keskiaikaista muuria.

Olimme käyneet arkistossa jo aiemmin muutama vuosi sitten, kun tutkin samaista dokumenttia graduuni. Tuolloin keskityin vain siihen liittyviin kohtiin, eli Katariina Jagellonicalle kuuluneisiin vaatteisiin. Nyt kuitenkin tarvitsen koko dokumenttia väitöskirjatutkimustani varten, joten lähdimme piipahtamaan arkistossa toistamiseen. Nyt siis kuvattiin koko volyymi, ja edelliskerrasta viisastuneena niin, että aivan kaikki sivut, myös tyhjät aukeamat, ovat mukana. Näin kuvia myöhemmin tutkiessa ei tarvitse miettiä, miksi jostain välistä puuttuu sivuja tai missä järjestyksessä niitä tulisikaan katsella.
Turvatarkastus oli muuttunut edelliskerrasta jonkin verran. Aiemmin soitettiin linnan portilta vartijoille ja kerrottiin kuka ja millä asialla, ja vartijat avasivat oven. Tapaaminen piti tietysti olla sovittuna etukäteen, eihän kuninkaalliseen linnaan nyt niin vain marssita. Tämän jälkeen varmennettiin henkilöllisyys, saatiin vierailijakortti rintaan ja jäätiin odottamaan, että henkilö, kenen kanssa tapaaminen oli sovittu, tuli noutamaan vartijoiden luota. Tällä kertaa kuitenkin vierailijakorttien saamisen jälkeen läpivalaistiin mukana olleet laukut, käveltiin metallinpaljastimen läpi, varmistettiin, ettei taskuissa ole mitään ylimääräistä ja siirryttiin toiseen huoneeseen, jossa vielä toinen henkilö varmensi henkilöllisyyden ja sen, millä asialla sitä ollaan ja ketä ollaan tulossa tapaamaan. Vasta tämän jälkeen voitiin jäädä odottamaan yhteyshenkilöä. Myös reitti arkistoon oli erilainen ja kiersi pitemmän matkan, vaikka se edelleen samassa paikassa sijaitsikin.
Arkisto on keskellä päivää kiinni tunnin lounastauon ajan, jolloin tilasta tulee poistua. Päätimme siksi olla erityisen tehokkaita ja saada työmme valmiiksi tuon aamun ensimmäisen kolmen aukiolotunnin aikana. Monesti kysytään, kuinka monta sivua tässä dokumentissa on, enkä vieläkään koko kirjan kuvaamisen jälkeen osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta kuvia tuli otettua yli 700. Hyvin riitti kolme tuntia tälle kuvamäärälle, jäi vielä vartti aikaakin!
P.S. Kyllä se sivumääräkin varmaan vielä selviää, kunhan alan laittamaan kuvia järjestykseen.
***
Stockholm Royal Palace Archives (Slottsarkivet) houses one of the two primary sources of my doctoral research: the inventory list of Catherine Jagiellon and Duke John’s confiscated possessions from 1563. I have covered some reasons behind the confiscation here.
Royal Palace Archives are part of The National Archives of Sweden (Riksarkivet), situated in the basement of the Royal Palace. There is only a little left of the older building phases of the Palace. Still, a small section of the Medieval castle wall is visible on the Archives’ premises.
We visited the Archives for the first time a few years ago to study the inventory document for my Master’s Thesis. However, I only focused on sections concerning my Thesis subject, namely, Catherine’s clothing. Now I need the whole document for my Doctoral Thesis, so we took another trip to the Archives. This time we photographed the entire volume, even the empty spreads, including every single page. Thus, when I later examine the pictures, I don’t need to wonder why pages are missing or try to guess the viewing order.

Security checks had changed a bit since the last time. Earlier, you called the Palace guards from the gate and stated your name and business, and the guards buzzed you in. Of course, you must arrange your meeting beforehand – you can’t just walk into the Royal Palace. Then you had your I.D. checked, the guards gave you a name tag, and you sat down to wait for the person with whom you met. This time, however, after getting our name tags, we had our bags screened, we walked through a metal detector, they checked our pockets, and finally guided us to another room, where we gave our info to another person. Only after this we got to sit down and wait for our contact person. Even the route to the Archive was different and longer, even though the destination was in the same place it was on our earlier visit.
The Archive closes in the middle of the day for a one-hour lunch break, during which you must leave the premises. Therefore, we were extra effective and finished our work during the first three opening hours before the lunch break. A common question is how many pages there are in the document, and I still, after photographing the entire volume, can’t answer that. All I know is that we took over 700 pictures. Three hours was plenty of time for this amount of photos; we even had 15 minutes to spare!
P.S. The number of pages will become more apparent after I start working on the 700+ photos. Just hang in there!