For English text, scroll down to Fox!
1500-luvun kylminä talvina käytettiin runsaasti turkiksia lämpimänä pysymiseen, mutta niillä oli osansa myös varallisuuden ilmentäjänä. Tummat ja mustat turkikset olivat arvokkaimpia, sillä tummat värit olivat muutenkin muodissa. Vaatetuksessa käytetyillä turkiksilla oli suuri merkitys erityisesti Itä-Euroopassa, mistä Suomen herttuatar Katariina Jagellonicakin oli kotoisin.
Musta soopeli oli Katariinan käyttämistä turkiksista yleisin ja ehdottomasti arvokkain. Soopelia saatiin 1500-luvulla ainoastaan Venäjältä ja siihen oli varaa vain ylhäisöllä. Katariinan puvustossa soopeli toimi koristeena muutamissa turkismyssyissä ja sillä oli vuorattu kahdentoista erivärisen ja eri materiaaleista tehdyn päällyshameen lisäksi yksi samettijakku rintavaatteineen, yksi korkeakauluksinen liivihame ja jopa kaksi alushametta. Soopeliturkiksia oli irrallisenakin vielä kolme.
Katariinalla oli myös soopelista tehty muotiasuste, zibellino (Kuva 1). Se oli yksittäinen soopelin nahka, jota pidettiin kädessä, olalla tai vyöllä. Ne voivat olla koristelemattomiakin, mutta Katariinan mustan soopelin pää ja jalat oli tehty kullasta ja sillä oli rubiinisilmät. Niiden lisäksi päähän ja jalkoihin oli istutettu 47 erilaista timanttia ja rubiinia. Soopelin suusta tuli vielä kultaketju, josta se voitiin ripustaa.
Katariinan puvustossa soopelivuori oli usein reunustettu majavalla (Kuva 5). Majava oli pukuturkiksena harvinaisempi, eikä sitä oltu Katariinankaan vaatteissa käytetty lainkaan vuoraukseen vaan aina muiden turkisten reunustamiseen. Useimmiten majavankarvareunus löytyi päällyshameista, mutta myös turkismyssyistä, irrallisista turkisvuorista ja edellä mainituista soopelilla vuoratuista samettijakusta ja liivihameesta. Majavan turkis koristi nyt myös herttuattaren hovinaisten näädällä ja ketulla vuorattuja päällyshameita.
Unikeko (Kuva 2) oli Skandinaviassa eksoottinen eläin, sillä täällä sitä ei esiinny. Ruotsissa vaalean unikeon turkista on ilmeisesti pidetty oravan talvikarvana, sillä se on merkitty luetteloihin sellaisena. Vaikka erityisesti unikeon kevätkarva oli hyvin arvokasta, se lienee ollut Katariinan puvustossa halvempien turkisten joukossa. Sillä oli vuorattu kolme soopeli- ja majavakoristeista talvimyssyä, kaksi silkkistä alushametta ja kaksi mustasta atlaksesta tehtyä päällyshametta, joista toisessa oli majavankarvareunus.
Näätä (Kuva 6) oli arvoturkiksista suosituimpia ja myös rikkaamman porvariston käytössä. Tavallisempi näätä olikin ilmeisesti liian rahvaanomaista herttuattaren käyttöön, sillä sitä oli vain yhdessä vaatteessa, punaisen atlassilkkisen alushameen vuorina. Sen lisäksi mainitaan yksi irrallinen vuori. Katariinan hovinaisten mustien damasti- ja verkapäällyshameiden vuoriksi näätä kelpasi, mutta sekin reunustettiin majavan karvalla.
Ilves (Kuva 3) sen sijaan kuului kalleimpiin ja halutuimpiin muotiturkiksiin. Suosittuutensa vuoksi se, kuten soopeli, oli ainoastaan ylhäisön käytössä. Ilves assosioitui enemmän miesten turkikseksi, mutta jonkin verran sitä käyttivät myös naiset, niin myös Katariina. Hänellä oli ilvestä neljän mustan ja harmaan päällyshameen vuorina ja yhtenä irrallisena turkiksena.
Kärppäturkis (Kuva 7) ilmensi kuninkaallisuutta jo keskiajalla ja assosioituu siihen yhä edelleen. Katariinan vaatekamarissakin oli vain yksi kärppävuori, oletettavasti jotain seremoniallista asua varten. Tosin inventaarioluettelon mukaan Katariinalla oli niitä kaksi, niissä oli majavankarvareunus, ja ne oli tarkoitettu päällyshameen vuoriksi.
Kettu (Kuva 4) oli hyvin yleinen turkis, eikä sitä Katariinan hovissa näkynyt muualla kuin hovinaisten mustissa ja harmaissa päällyshameissa. Osa niistäkin oli reunustettu majavalla. Inventaarioluettelossa mainitaan kuitenkin harmaat kettuvuoriset taftisukat – mutta kuuluivatko ne Katariinalle vai jollekin hovinaisista?
▬
Furs were used to keep warm in the harsh 16th-century winters but also to express their wearer’s wealth. Black and dark coats were valued most since dark colours were in fashion. Furs were highly appreciated, especially in Eastern Europe, where Catherine Jagiellon, Duchess of Finland, was from.
The most expensive luxury fur was sable, which was also the most common in Catherine’s wardrobe. Black sable was imported from Russia and was so expensive that only the nobility could afford it. Sable was used as decoration in a couple of Catherine’s fur caps and as lining in twelve loose gowns, one velvet doublet with over-partlet, one high-necked gown, and even two petticoats. There were also three loose sable fur linings.
Catherine also had a zibellino (Fig. 1), a fashionable sable skin accessory. It could be held in hand or worn on the girdle or over the shoulder. Catherine’s zibellino had a golden head and feet, two rubies for eyes, and an additional 47 differently cut diamonds and rubies on its head and feet. It also had a golden chain coming out of its mouth.
Catherine’s sable fur linings were usually trimmed with beaver (Fig. 5) fur. Beaver wasn’t that commonly used for clothing; even in Catherine’s wardrobe, it was used only for decoration. Usually, beaver fur trims could be found in loose gowns, but also fur caps, loose fur linings, and the velvet doublet and high-necked gown with sable fur lining mentioned above. For Catherine’s ladies-in-waiting, beaver fur was also used in loose gowns with marten and fox fur linings.
The dormouse (Fig. 2) was an exotic animal to Scandinavians because it’s not native to Northern Europe. In Sweden, the light dormouse fur was mistaken for squirrel’s white winter fur because it’s written down as such. Even though dormouse’s spring fur was considered very valuable, it’s apparently among the cheaper skins in Catherine’s wardrobe. It was used as lining for three winter caps with sable and beaver trims, two silk petticoats, and two black atlas loose gowns, one with a beaver lining.
Marten (Fig. 6) was among the most prevalent valuable furs and was used even by the wealthier burghers. The more common marten was apparently too bourgeois for the Duchess because she only had one piece of clothing with marten lining: a petticoat made of red atlas silk. In addition, there is one loose marten fur lining. However, marten was good enough for grey damask and woollen loose gowns for Catherine’s ladies-in-waiting. Still, they were at least trimmed with beaver.
Unlike marten, lynx (Fig. 3) was among the most valuable and sought-after fashionable furs. Like sable, it was used almost exclusively by the nobility because of its value. Lynx was mainly associated with men, but it was somewhat used even by women, like Catherine. She had four black and grey loose gowns with lynx lining and one loose lynx lining.
Ermine (Fig. 7) expressed royalty already in the Middle Ages and is associated with it even today. It was supposedly used only for royal ceremonies, and even Catherine had only one loose ermine lining. According to the Inventory of Possessions, Catherine had two ermine linings trimmed with beaver fur and meant for loose gowns.
Fox (Fig. 4) fur was very common, and it was seen in Catherine’s court only in the black and grey loose gowns of her ladies-in-waiting. Some of them had beaver trims, though. In the Inventory of Possessions, however, there are grey taffeta hose with fox fur lining – but who did they belong to, Catherine herself, or one of her ladies-in-waiting?
.jpg){kind=link}
.jpg){kind=link}
